keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kortiston suuri leimasinrumba

Kortiston haasteethan ovat tunnetusti niitä parhaimpia ja kauneimpia ja tässä siis jotain uutta ja hienoa.

Nyt alkaa

KORTISTON SUURI LEIMASINRUMBA

Vaikka et itse värittelisikään leimoja, älä silti lopeta lukemista tähän.

Tämä haaste on kaikille teille, joilla on mielessä joku tietynlainen leimasin, minkä olet aiiiina halunnut. Nyt voit sellaisen myös saada!

Tehtävä itsessään on yksinkertainen. Tee kortti, jossa käytät leimaa ja samalla heitä ilmoille toiveesi (tai useampi!) tekstistä tai kuvasta, jonka haluaisit itsellesi leimasimen muodossa. Voittajalle itselleen tehdään juuri sellainen omatoivomansa leimasin.

Haasteeseen saa osallistua niin monta kertaa kuin haluaa, niin monella kortilla kuin haluaa. Joka kerta saa toivoa useammanlaisia leimoja. Voittaja saa kaikista haasteen ajan toivomistaan leimoista valita itselleen yhden, kahden tai kolme erilaista, riippuen siitä kuinka monta kohtaa vaatimuslistasta tulee täyteen.

Sponsorina toimii


Tässäpä ohjeet. Tee siis kortti, jossa käytät leimaa. Lisäksi kerro blogissasi millainen olisi unelmiesi leimasin. Se voi olla vaikkapa vain teksti (asettelu-, tyyli- ja mahdollisesti fonttitoiveesikin otetaan huomioon), tai vaikkapa oma piirroksesi. Toiveita voi olla yhdessä postauksessa montakin. Tekemällä näin, annat Korttipajalle oikeuden käyttää ja myydä kyseistä leimaa.

Voittaja saa
- yhden valitsemansa leiman tietenkin voitosta tai
- kaksi valitsemaansa leimaa mikäli mainitsee Heidin Korttipajan blogissaan joka kerta kun haasteeseen osallistuu tai
- kolme valitsemaansa leimaa tilaamalla Heidin Korttipajan sivuilta uutiskirjeen

Kannattaa oikeasti panostaa korttiin ja ehdottaa juuri sellaista leimaa kun haluaa, koska sen voi oikeasti itselleen saada. Haasteeseen on aikaa osallistua 4.4. klo 20 saakka, joten mukaan ehtii useammalla ehdotuksella! Hyvistä ideoista tehdään myös leimoja Korttipajalle myyntiin, eli sieltä saat jatkossa hankkia ehkäpä juuri sen oman ideasi :)

Leimasinrumban lisäksi on tietenkin meneillään myös tämänhetkinen Kortiston viikkohaaste, tuossa yläpuolella.

Linkkaathan suoraan kyseiseen postaukseen, EI BLOGISI ETUSIVULLE. Aikaa osallistua haasteeseen on 4.4. klo 20 saakka.


4 kommenttia:

  1. Mielettömän hieno idea. Nyt pittää funtsia ihan tosissaan.

    VastaaPoista
  2. Hmm, miksihän tuo linkitys systeemi ei oikein toimi... no jos se ei ala lähipäivinä toimimaan ja en saa linkitettyä niin tässä postaus jossa osallistumiseni

    http://www.turhattuherrukset.blogspot.fi/2013/02/sapettaa-ketuttaa-kiehuttaa-tympasee.html

    VastaaPoista
  3. Yksi linkki näytti olleen pielessä, mutta nyt sen korjasin omalta kohdaltani. Ihan oma mokani oli. :)

    VastaaPoista
  4. Heh liian kiireellä kirjottelen näköjään nimimerkkini :D Näperelijä=Näpertelijä :D

    VastaaPoista

Viestisi Kortiston Viralliselle Valvojalle